PARKWAY DRIVE

Australian Byron Baysta tuleva maailman suurimpiin metalcore-nimiin kuuluva Parkway Drive nähdään yhtenä kesän 2024-festivaalin pääesiintyjistä. Vuonna 2003 perustettu Parkway Drive nimettiin kadun mukaan, jolla bändin alkuaikojen treenikämppä & punk-skenen keikkapaikka “Parkway House” sijaitsi.

Parkway Drive sai lentävän lähdön uraansa kun yhtyeen debyyttilevyn tuotti Killswitch Engage -kitaristi Adam Dutkiewicz, jonka myötä bändi ja julkaisu saivat ansaitsemaansa lisähuomiota. Kyseinen levy aloitti bändin matkan isoille kansainvälisille kiertueille ja niillä Parkway Drive onkin viihtynyt siitä saakka, välillä lisäten vettä myllyyn hiteiksi muodostuneilla albumijulkaisuilla, joista viimeisimpänä tyylikkään rehellinen “Darker Still”.

Parkway Drive on noussut festareiden pääesiintyjäluokkaan paitsi tietenkin nerokkaan biisimateriaalin mutta myös uskomattoman työmoraalin ja pitkäjänteisyyden ansiosta. Hihat on kääritty ja sen huomaa.

https://parkwaydriverock.com/