LS2

LORNA SHORE 9.-10.11.2023

Päivitys 4.7.2023: Helsingin keikka on päivitetty samassa konserttipaikassa jäähalli-kokoon ja avattu lisää paikkoja myyntiin.

Hellankoukkuakin kuumempi amerikkalainen deathcore-jyrä Lorna Shore nähdään Suomessa marraskuussa kahdella keikalla. Viikonloppuna Tuskassa ja Provinssissa Suomen debyyttinsä tekevä Lorna Shore esiintyy Helsingin Black Boxissa 9. marraskuuta ja seuraavana päivänä 10.11. eeppinen deathcore soi Tampereen Pakkahuoneella.

New Jerseyssä vuonna 2009 perustettu Lorna Shore aloitti uransa metalcoren parissa mutta on sittemmin siirtynyt deathcoren uomiin, hyvinkin moninaisella ja jopa sinfonisella ilmaisulla ja teknisen death metallin elementeillä ryyditettynä. Viime vuonna julkaistun ”Pain Remains”-albumin myötä bandi räjähti koko musiikkimaailman tietoisuuteen ja levy oli poikkeuksetta ”vuoden levy” -listojen kärjessä ympäri maailman.

Lämppäreinä The Pain Remains -kiertueella nähdään amerikkalainen tekninen death metal -ryhmä Rivers of Nihil, englantilainen death metal -orkesteri Ingested sekä hollantilainen deathcore-yksikkö Distant.

TuskaLive ja Grey Beard esittävät:
LORNA SHORE - THE PAIN REMAINS EU TOUR 2023
Supports: RIVERS OF NIHIL, INGESTED, DISTANT

9.11.2023 Helsinki - Jäähalli
Liput alk. 64,00€ | Tiketti & Ticketmaster
Ikäraja: K-18 | ovet 17:30

10.11.2023 Tampere - Pakkahuone - SOLD OUT
Liput alk. 47,00€ | Tiketti
Ikäraja: K-18 | ovet 17:30

Lipunmyynti keikoille alkaa maanantaina 3.7. klo 12:00.

LISÄTIEDOT:
Konsertin järjestäjä: TuskaLive / Finnish Metal Events Oy
Promoottorit: Jouni Markkanen (jouni@greybeard.fi), Niklas Nuppola (niklas@fme.fi)
Media-akkreditoinnit: press@fme.fi
Lorna Shore -haastattelupyynnöt: heta.hyttinen@gingervine.com

https://lornashorestore.com/
https://www.riversofnihil.com/
https://www.ingested.co.uk/
https://distantofficial.com/
https://www.tuska.fi/tuskalive/
https://www.greybeard.fi/

9.11.2023, klo 17.30
Kvelertak 2023
Sonata pysty
Stratovarius
LS2
deathstars
amorphis dec 2023