Viikinkimetallikuninkaat Amon Amarth palaavat Suomeen joulukuussa. Yhtye tuo ”Jomsviking European Tour 2016”-kiertueensa Helsingin Jäähallin Black Boxiin tiistaina 13. joulukuuta. Illan muut aktit ilmoitetaan myöhemmin.

Yhdeksästoista Tuska Festivaali järjestettiin jälleen tänä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa menestyksekkäästi. Ensi kertaa perjantai ja lauantai tykiteltiin puoleen yöhön asti, joka oli omiaan nostattamaan tunnelmaa uusiin sfääreihin.

Sunnuntaina ranskalainen, järkälemäisen raskaasti groovaava Gojira lietsoi täpötäyden Suvilahden kentän hurmokseen ennen kuin sunnuntain pääesiintyjä Children Of Bodom päätti hittikimarallaan festivaalin erittäin positiivissa merkeissä.

Kesällä 2017 juhlitaan siis 20-vuotiasta Tuskaa. Ensi kesän päivämäärät ovat 30.6.-2.7.2017. Merkatkaa kalenteriin.

Tuska kiittää jälleen yleisöä, artisteja, yhteistyökumppaneita ja lähialueen asukkaita, kenen hermoja saatoimme koetella. We salute you.

Tuska 2016 sunnuntai on lähtenyt käyntiin asianmukaisesti. Block Buster avasi topakalla rock 'n' roll -poljennollaan päälavan, Nuclear Omnicide jyräytti Kattilahallin käyntiin ja Myrkurin eteerinen black metal starttasi telttalavan. Hatebreed lopetti juuri päälavalla ja Diablo starttailee telttalavalla. Kelin puolesta kevyttä vesisadetta on tarjolla, joten kannattaa varata sadetakkia mukaan. Tuskan sunnuntai tarjoaa vielä monia mielenkiintoisia vetoja, joihin lukeutavat esimerkiksi Gojira, Katatonia, Nervosa ja Children of Bodomin erikoissetti.

Lippuja on vielä myytävissä Tiketissä sekä porteilla.

Sivut

polaris
LS pysty
Stratovarius
Amaranthe
Avatar 2024
amorphis dec 2023