Sonata 2021

SONATA ARCTICA 28.2. & 25.3.2021

Kattava juhlakiertue Suomessa ensi keväänä, TuskaLive järjestää kiertueen Turun ja Tampereen keikat.

Yksi Suomen kautta aikain menestyneimmistä metalliyhtyeistä, kemiläinen Sonata Arctica, täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 25 vuotta. Neljännesvuosisadan mittaista matkaa päästään juhlimaan kotimaassa 12 kaupungin verran helmi-maaliskuussa. TuskaLive saa kunnian järjestää kiertueen Turun keikan 28. helmikuuta sekä Tampereen konsertin 25, maaliskuuta.

"Ensimmäiset 25 vuotta on ollut huikea matka Sonata Arcticalle. Tässä sitä vielä ollaan kaikenlaisten seikkailujen jälkeen. Kunhan vuosi vaihtuu, kaikki vuoden 2021 keikat vedetään 25th anniversary tour -nimikkeen alla, ja keikoilla kuullaan läpileikkaus yhtyeen koko tähänastisesta tuotannosta", bändi kertoo.

Sonata Arctica räjäytti pankin heti Ecliptica-esikoisalbumillaan vuonna 1999, ja sittemmin meno on ollut melkoista. Kymmenen studioalbumin, lukemattomien kiertueiden ja jättimäisten festivaalikeikkojen jälkeen keskiössä on edelleen melodinen metalli, ja yhtye aikoo jatkaa samalla linjalla. Sonata Arctican edellinen Talviyö-albumi julkaistiin vuonna 2019.

Kaikki tulevan kiertueen ennakkoliput ovat nyt myynnissä.

TuskaLive & Grey Beard esittävät:

Sonata Arctica 25th Anniversary

28.2.2021 Turku - Logomo
Liput alk. 46,00€
K-18 | Ovet: 18:00
Ennakot: Lippu.fi

25.3.2021 Tampere - Tullikamarin Pakkahuone
Liput alk. 42,50€
Ikäraja: K-18 | Ovet: 18:00
Ennakot: Tiketti ja Lippu.fi

LISÄTIEDOT:
Konsertin järjestäjä: Finnish Metal Events Oy
Promoottori: Jouni Markkanen (jouni@fme.fi)
Media-akkreditoinnit: press@fme.fi

https://www.sonataarctica.info/
https://www.tuska.fi/tuskalive/
https://www.greybeard.fi/

28.2.2020, klo 18.00
Heilung2021
Igorrr 2021