Ihmis-installaatio Hahtuva kehollistuu osaksi festarialuetaidetta

Osana Tuskan sideshow-ohjelmaa koetaan tänä vuonna koreografi Nina Mamian interaktiivinen ihmis-installaatio, mummojen hattaraisista hiuksista nimensä saanut Hahtuva. Performanssi- ja nykytanssiteoksen mummo-oletetut kutsuvat festarikansaa mukaansa erilaisiin rituaaleihin ja performansseihin, kutoen vuorovaikutteisen ja immersiivisen elämyksen kokijoilleen.

Hahtuva kehollistuu ja sulautuu osaksi festivaalialueen visuaalista ilmettä luoden Suvilahden miljööseen omalakisen universuminsa. Teokseen voi osallistua joko lähietäisyydeltä, katsoa mummoja matkan päästä, vaikuttaa heidän toimintaansa tai jättää mummot puuhailemaan omia juttujaan. Hahtuva-mummojen arvoihin kuuluvat avoin vuorovaikutus, yhdenvertaisuus, kunnioitus, vastuullisuus, empatia ja kehorauha.

Teoksen suunnittelusta, koreografiasta ja toteutuksesta vastaa koreografi, ohjaaja Nina Mamia. Konseptin ovat luoneet Mamia ja Kasperi Nordman. Mamia toimii myös festivaalin somistajana. Teoksen mummoina esiintyvät Aliina Lindroos, Iina Lehtinen, Mia Mamia, Mina Laamo, Erja Moilanen, Tuula Sarivaara ja Anna-Leena Tuohimaa.

Hahtuva-teoksen voi bongata alueelta näinä aikoina:
Pe 28.6. klo 14–18
La 29.6. klo 13–17
Su 30.6. klo 14–18

lisää uutisia